Kahvilassa

oi tietäisitpä kuinka joskus kaipaan
aivan vieraaseen ja outoon kaupunkiin
jossa jokainen vain lävitseni kulkee
niinkuin sulautuisin seiniin valkoisiin

minä istun yksin kahvilassa kauan
enkä katso mitään vaikka kaiken nään
kuulen kauniin kielen korvissani soivan
eikä tarvitse mun mitään ymmärtää

kaipuu tyhjyydestä nousee

niinkuin äidit lapsiaan
niinkuin vanhat kuolleitaan
kaikki meissä joskus kääntyy kaipaamaan
kauas tuntemattomaan
kauas kotiin palaamaan
kaikki vanha tieto syntyy uudestaan

sua kaipaan enemmän kuin milloinkaan

minä istun siinä kahvilassa kauan
eikä pisaraakaan lasiin enää jää
turhat ajatukset lävitseni virtaa
niistä mukaani en tahdo yhtäkään

kaipuu tyhjyydestä nousee

niinkuin äidit lapsiaan …

kaipuu tyhjyydestä nousee
niinkuin äidit lapsiaan …

sua kaipaan enemmän
kaipaan enemmän kuin milloinkaan